Muutamalla ystävällä isojo murheita elämässää. Nuot murheet he luonnollisesti purkavat ja hyvä niin.

Mut miten jaksat olla kuunteleva ja myötätuntoinen, kun omat asiasi ovat enemmän tai vähemmän sekaisin. Välillä mientin et miten pidän pääni kasassa. Ei ole helppoa asustella samankatonalla ex-vaimon kanssa. Vaikka tulemmekin hyvin toimeen. Jotkin pienet asiat joitka ennen ohitti vain olankohautuksella ärsyttävät nyt suunnattomasti.

Välillä menee lujaa ja maailma näyttää toood valoisalle, välillä taasen tekisi mieli mennä istumaan jonnekkin pimeään koloon ja unohtua sinne toviksi. Ei huolta en ole itsetuhoinen :).

Mut joskus vaan mietin, miten saisin nämä patterit ladattua. Aina antamassa mut joskus tuntuu, että niin vähän saan. Kaippa mar munkin olemassa ololle on jokin tarkoitus, kunhan se vain selkiäisi ja löytäisin itsellenni rauhan ja suunnan.